Hoivamusiikki

Luotu Pe 30.4.2010 10:07 (Pekka Korhonen).
Muokattu To 6.5.2010 13:30 (Pekka Korhonen).

 

Hoivamusiikki-käsite viittaa musiikin käyttämiseen hoivan ja hoidon tukena erityisesti muistisairauksista kärsivien ihmisten parissa.

Hoivamusiikki voi tarkoittaa esimerkiksi päivän toimia rytmittävää musiikkia, joka on mietitty päivän kulun mukaan (aamumusiikki, peseytymismusiikki, ruokalaulu9, iltamusiikki) tai eri musiikin lajeja hyödyntävää musiikin käyttötapaa (klassinen musiikki, tietyn artistin esityksiä, vanhoja iskelmiöä jne.). Hoivamusiikki voi tarkoittaa myös kuuntelutuokiota, johon usein liittyy musiikin virittämää keskustelua henkilökohtaisista muistoista, maailman tapahtumista jne.

Hoivamusiikin tavoitteet ovat samat musiikinkuuntelun yleensäkin: viihdyttää, kokea taide-elämyksiä, muita elämyksiä, toimia tunteiden tulkkina ja välittäjänä jne. Musiikki toimii sekä itseisarvona että välinearvona. Muistisairaiden ihmisten kohdalla musiikin kuuntelu voi helpottaa hoitamista, auttaa esimerkiksi muistisairasta rauhoittumaan. Musiikin avulla voi mahdollisesti stimuloida ja rytmittää liikkumista ja edistää vuorovaikutusta asukkaiden, hoitajien ja omaisten välillä.

Hoivamusiikkia voi kuka tahansa soveltaa. Oleellista on selvittää hoitokodin asukkaiden tai sairaalan potilaan mieltymyksiä. Mikä tahansa musiikki tai hoitajan oma lempimusiikki ei välttämättä sovi! laitoksen päiväsalissa auki oleva televisio tai radio ei edusta hoivamusiikkia vaan lähinnä äänisaastetta. Erityisen tärkeää on selvittää yksittäisen ihmisen lempimusiikki, jos musiikki on tarkoitettu juuri hänen hoitotilanteisiinsa.

Hoivamusiikin yksi sovellus on hoivalaulu (hoitolaulu). Sillä tarkoitetaan hoitajan, omaisen tai jonkun läheisen laulamista potilaalle tai hänen kanssaan. On paljon sekä kokemus- että tutkimusnäyttöä siitä, että hoitolaulu helpottaa vuorovaikutusta ja kommunikointia esimerkiksi muistisairaiden ja afaattisista oireista kärsivien ihmisten kanssa.

Ava Numminen

Liitetiedostot

Viestit

Avainsanat: