Terveysala

Kulttuuritoimintaa ja taidelähtöisiä menetelmiä hyödynnetään sosiaali- ja terveydenhuollossa esimerkiksi tapauksissa, joissa auttaminen psykososiaalisten ongelmien kierteestä ei onnistu kaikilta osin perinteisin keinoin. Asiakkaina voivat olla muun muassa lastensuojelun lapset, mielenterveydenongelmista kärsivät, fyysisistä vammoista kuntoutuvat ja pysyvämmin vammatutuneet, kehitysvammaiset sekä kasvava ikääntyvä väestönosa.

Tavoitteena voi olla syrjäytymisen ehkäiseminen, osallisuuden, toimintakyvyn ja työkunnon vahvistaminen. Kulttuuripalveluja voidaan käyttää myös ennakoivasti osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja syrjäytymisen ehkäisemistä.

Lisää

Sovellusalueet